Lauantaina olin koko päivän urheilukentällä ohjailemassa nuoria urheilijoita
omille kilpailupaikoilleen ja siinä tuli käveltyä melkoisesti n. 6 km, mutta eipä
sentään satanut. Jalat vertyivät hyvin ja illan juoksukin kulki hyvin ja juuri
sitä samaa epämukavaa vetovauhtia. Kymppi on oikeastaan aika kiva matka juosta
kovaa eli minulle sopivan lyhyt. Aikani oli 29 sek hitaampi viime vuoteen
verrattuna ja nythän oli alla kahden viikon takainen maraton eli ihan
tyytyväinen olo. Midnightrunin järjestelyt olivat mielestäni parantuneet aikaisemmasta
toki tällä kertaa minulta jäi vessajono- ja tavarasäilytysjonokokemukset
väliin. Juoksuväylää oli saatu vähän leveämmäksi, juomapisteet toimivat ja hienoja
valojuttuja reitin varrella eikä yhtään liian pimeää kohtaa. Tällä kertaa
olikin ihan yksityishuoltaja matkassa, joka kantoi vaihtovaatteet ja
luksusjärjestelyä oli myös Helsingin keskustassa lämmin sauna heti juoksun
jälkeen.
torstai 25. syyskuuta 2014
Midnightrun
Tulehduskipulääkekuurin jälkeen oli aikomukseni aloittaa hölkkäilyllä ja
hyvin kevyesti maanantaina. No tuli muuta menoa ja satoi. Meninpä sitten
hölkälle tiistaina ja silloin vasta satoikin: lähdin hyvän sään aikaan, mutta
selän takaa vyöryi kaatosadepilvi, jota yritin juosta karkuun. En ollut pilveä
nopeampi (melkein häkellyin itsekin), juoksin siis aivan liian kovaa sadevesisuihkusta litimärkänä ja reidet taas
kipeinä. Ke 4 min vedot ja taas satoi hyvin, no vedoista vasta tulikin koivet kipeäksi.
Jalkoja särki vielä perjantainakin, joten ajattelin että Midnightrun menee ihan
oikeasti hölkötellen, sillä vetovauhti tuntui tosi ikävän kovalta. Taas jäin ihmettelemään, että miten se lääke osasi viedä juuri niskakivun pois, mutta jalkasärky jäi...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti