Mäkeä

Lauantaina mäkijuoksua pehmeällä alustalla pehmeillä tossuilla. Juoksin huipulle kolme kertaa ja loppuviimeistelynä rappusia pitkin ylös ja alas 2x426 askelmaa. Vammakohdassa ei tuntunut mitään epämääräistä, mutta polvessa hieman. Yritin kovasti keskittyä käsien käyttämiseen, mutta sivustaseuraajan kommenttien perusteella yrittämiseksi jäi. Ponnistamisessa sen sijaan onnistuin hyvin saamaan tuntuman takareisiin ja siitä muistutuksena myös pohkeet ovat edelleen jumissa. Nyt on jo toivonpilkahdus, että jalka kestää HCR:n, tosin tuo mäkitreeni vei vain 31 min ja puolikas lähes nelinkertaisesti aikaa.

Sunnuntaina reilu maratonin mittainen pyörälenkki ja tuli bongattua västäräkki eli vähäsen on, valkovuokkoja, neljä isoa sitruunaperhosta ja uskokaa tai älkää: paljasjalkajuoksija! Tyyppi näytti ihan tervejärkiseltä juoksijalta? Eipä tulisi mieleenkään lähteä avojaloin liikenteeseen näin keväällä enkä muutenkaan kaupungissa uskaltaisi. Tänään testaan jalkaa vielä lyhyellä lenkillä hiekkalustalla.

Penkkiurheilut

Viikonloppuna parin kympin pyörälenkki, olihan ihanaa päästä vaihteeksi liikkumaan kunnolla. Sunnuntain maratonseurannat meni hiukan plörinäksi, kun kaikissa kolmessa tapahtumassa oli täysin onnettomat nettisivut. Pariisi tuli toki livenä Eurosportilta ja Wieniä seurasin nettilähetyksenä, mutta niistähän ei tietenkään tuttuja näkynyt. Kelit näyttivät varsin kolealta viime vuoteen verrattuna, mutta ystäviltä tuli ihan mahdottoman kovat uudet ennätysajat. Tulevana sunnuntaina vuorostaan kytätään Lontoon maraton ja kannustetaan Länsiväyläjuoksijoita reitin varressa.

Keskiviikkona oli Salamien yhteislenkki, johon osallistuin tällä kertaa pyörällä eikä siinä oikein päässyt samaan yhteislenkkitunnelmaan L Tämä viikko on ollut varsin kiireinen työnkin puolesta, joten liikunnat on supistunut vain työmatkoihin. Viikonloppuna menen mäkeen ja toivoa sopii, että jalka kestäisi jo juoksun pehmeällä alustalla.

Paraneminen kesken

Hieronnassa vammajalka oli kauttaaltaan tukossa, mutta keskiviikkona päätin parantua. Könkkäsin töihin ja jätin sauvat toimiston nurkkaan. Kävely oli aluksi hieman honteloa, mutta jalassa ei tuntunut mitään ylimääräisiä kiputiloja. Torstaina juoksutekniikka-harjoittelua, en todellakaan osallistunut vaan juoksin ainoastaan max 1 km niin että sain tyylinäytteen annettua. Kylläpä täytyy todeta, että jalka ei ole lainkaan juoksukelpoinen vieläkään, nyt on jopa HCR:lle osallistuminenkin vaakalaudalla. Odottelen vielä ja käväisen sitten uudestaan lääkärin juttusilla, saattaahan tuolta kuitenkin löytyä joku murtuman tynkä.

Sitten ulkopuolisen ammattilaisen arvio juoksutyylistäni: kyllä, se on energiaasäästävä eli jalka ei nouse ja tällä menolla ei ole juuri enää mahdollista parantaa aikaa. Pitää lisätä vauhtiharjoittelua ja hankkia esim. mäestä ja salilta ruutia myös tuonne takaosastolle. Kädet toimii, mutta nyhjää edelleen liikaa edessä. Tämän olen todennut myös itse kaikista eri tapahtumien juoksukuvista. Käsien käyttöä olen jo mielestäni onnistunut parantamaan, mutta sitä työtä siis jatketaan. Keskivartalon vahvistaminen ei olisi myöskään pahaksi. Tässä olen taas täysin samaa mieltä. Arviointi oli hyvin samankaltainen, mitä itsekin olen ajatellut. Positiivinen pilkahdus oli se, että juoksustani näkyy vuosien kokemus (vai onkohan tämä kuitenkaan positiivinen asia?).

Viikonloppuna pitää kaivaa fillari esiin, että pääsee edes vähän pidemmästi liikkeelle. Ja sunnuntaina onkin tulossa vilkas aamupäivä kisastudion merkeissä, sillä tuttuja nimiä on mukana Rotterdamin, Wienin ja Pariisin maratoneilla. Toivottavasti sivustoilla toimii hyvät km-seurannat.

Hankikanto

Pääsiäisliikuntaan kuului mökkimaastossa köpöttely ja lumikasojen potkiskelu. Vaikka iltapäivästä aurinko sulatti hanget upottavaksi sössöksi, niin yöpakkasen jäljiltä hanki oli todella kova ja kantoi jopa kyynärsauvojen varassa liikkuvan. Nyt olen oppinut jo melko sujuvan etenemistyyliin ja tänä aamuna pääsin töihin 2 min nopeammin kuin ensimmäisinä sauvaköpöttelyaamuina! Enää ei tarvitse pysähtyä myöskään huilaamaan kävelyn lomassa ja huomaan, että hieman hitaammalla etenemisrytmillä jaksaa pidempään kuin yrittämällä hosua samaa vauhtia kuin normaalisti kiidän. Täytyy sanoa, että sauvoissa on kyllä sangen nerokas muotoilu. Tänään hieroja eli huomenna on varmaan taas jyrätty olo ainakin käsivarsissa.

Valivali

No en todellakaan ole jaksanut yhden yhtä kotijumppaa. Kepeillä könkkääminen on tehnyt työssäkäynnin todella raskaaksi. Työmatkaan menee nyt tuplasti enemmän aikaa, vaikka kävelyosuus asemalle ja asemalta on alle 800 m kummassakin päässä. Takatalvinen keli ei ole ainakaan nopeuttanut ulkonaliikkumista, kun välillä pitää pysähtyä ja tökätä piikit esiin ja välillä kääntää pois. Olen myös miettinyt, että Musiikkitalon puiston rampit on varmasti alunperinkin suunniteltu ainoastaan skeittaajille. Alusta on ollut talven aikanakin liukas (ilman keppejä, kumipohjakengillä), ja jos etenee kepeillä, jossa piikit esillä, ne jäävät ikävästi jumiin laattojen välisiin saumoihin tai sadevesiritilöihin. Lisähaasteen tuo huomattavan suuri vesikallistus rampin toiseen reunaan. Ja ei, en myöskään ehdi ylittää Mannerheimintietä vihreillä valoilla.

Jos nyt jotain positiivista tästä tilanteesta etsii, niin tässähän voi työajalla treenata itselleen Madonna-tyyliset käsivarret;). Könkkääminen, yhdellä jalalla hyppiminen ja kurkottelu on alkanut tuntumaan myös vatsalihaksissa, hyvähyvä. Lisäksi olen tutustunut ihan uusiin ihmisiin työpaikan hississä, sen verran laiska olen että nyt en viitsi käsivoimin sportata ruokalaan 8. kerrokseen rappusia pitkin.

Iloista pääsiäistä kaikille!

Palautuminen

No niin eiköhän kuva kerro enemmän kuin tuhat sanaa ja se ei ole aprillia! Palautuminen maratonista meni muutoin hyvin, arkikävely portaineen palautti reidet melko nopeasti normaaliksi ja rakkulatkin on puhkaistu ja hyvässä kunnossa. Mutta oikean jalkaterän kipu  ei vähentynyt lainkaan, ei se myöskään pahentunut. Nilkuttava kävelytyyli alkoi jo tuntumaan pohkeessa ja säären ulkosyrjässä, joten käväisin perjantaina urheiluortopedillä. Sain ihan positiivisen diagnoosin, eli parin viikon "sauvakävelyn" pitäisi lepuuttaa jalkaa siinä määrin, että rasitusvamma paranee. Kun ei laita painoa jalalle, niin ei siinä ole kipuakaan eli ei tarvitse turhaan buranaakaan popsia. Vamman synty on jokseenkin loogista, sillä keväisten kelien viimeistelyihin ei mahtunut kuin kaksi kovan alustan lenkkiä maratontossuilla. Näillä tossuilla tämä oli muutoinkin ensimmäinen maraton, aikaisemmat olen mennyt Nimbuksilla ja nyt alla oli vähän kevyemmät Karhut.

Näistä viikoista tulee ehdottomasti ennenkaikkea henkisesti kasvattavat: kaikkeen liikkumiseen pitää varata reilusti aikaa, lähes kaikkeen tekemiseen pitää pyytää apua enkä pysty pitämään kotona siistiä järjestystä! Tähän mennessä nämä muutamat päivät lapset ovat auttaneet mukisematta ja nyt olisikin hyvä hetki opettaa heille hivenen enemmän omatoimisuutta. Tulevien viikkojen liikunnat ovat varmasti ihan kotijumppaa ja ehkä uintia. Kirsi Valastilta olen oppinut muutamia tehokkaita juoksijan pilates-tyylisiä liikkeitä eli niillä mennään. Taidan kuitenkin jättää Länsiväyläjuoksun väliin, että olisi hyvässä iskussa HCR:llä.