maanantai 28. toukokuuta 2012

Tuomiopäivä

Tänään katselimme tylyn tohtorin kanssa polven magneettikuvia ja eikä sieltä hirveää vaurioita löytynyt. Polvihan vaivaa vain liikunnassa eli ei niinkään arkielämässä eli jos ammattini olisi maratoonari, niin sitten hän ilman muuta leikkaisi ja iskisi kortisonipiikkiä perään, niin että juoksukyky säilyy. Mutta kun olen tavis, niin nyt vain odotellaan ja juostakin saa kerran viikkoon ja kuulostellaan jalan olotilaa joka lenkin jälkeen. Edellisestä maratonista on vasta VAIN kaksi kuukautta eli tämä on ihan normaalia rasitusvammaa. Nyt vain maltilla ja yhden lenkin viikkoannostuksella valmistautumaan kohti lokakuun Frankfurtin maratonia =) Lienee enkka-aikatavoitteet voi jo tässä vaiheessa kuopata, vai löytyisikö keneltäkään treeniohjeita kuinka vähillä kilometreillä tehdään hyviä maratontuloksia??

Jalassani olleet ballerinat saivat jyrkän käyttökiellon! Käytä lenkkareita!!!! Kannan alla pitää olla vähintään kolme senttiä ja tässä kuntoutusvaiheessa paras jalkine on tukeva lenkkari. Täytyy käydä hankkimassa jotkut mukavat kävelylenkkarit kesäkäyttöön, sillä kaapissa olevat juoksutossut ovat kaikki työkäyttöön melko härskin näköisiä ja hikisiä. Tohtori lupasi vielä soitella minulle kuukauden päästä ja kysellä kuulumiset.

Alla kuva, jossa kannustava kesänurmi mökiltä, joka siis oli ihan oikeasti hetken vihreä kunnes voikukat jälleen veivät voiton. Puutarhanhoitoa on kuitenkin kautta aikojen käytetty mm. vanhusten kuntouttamiseen, joten toivon, että se nyt toimii kuntouttavana asiana näihin jalkavaivoihinkin. Sunnuntaina Naisten Kymppi kävellen ja hyvän seuran lisäksi keli oli nautinnollinen.

maanantai 21. toukokuuta 2012

Näillä mennään

Enpä osallistunutkaan keskiviikkona Kunniakierros-kävelyyn vaan paikallisen Friskis&Svettis vetämään jumppaan. Täytyy sanoa, että tykkäsin ja seuraavana päivänä tuntui siltä, että vatsalihaksetkin tykkäsi kovin: ulkona tuulessa ei tullut hiki, yksinkertaiset ja tehokkaat liikkeet ja tunti kesti tunnin eikä 45 min, kuten body pumpeissa tms. Perjantaina porrastreeni Jätärillä 6 krt 426 askelmaa ylös. Tämä on käsittääkseni sallittu treenimuoto, koska polveen ei sattunut, ainoastaan normaali naksuminen kuului.
Viikonloppu menikin sitten mökkinurmella kontatessa voikukkaviljelmiä harventaen. Myös pohkeet tuntuivat porrastreenin jälkeen nauttivan levosta. Viikon pillerin popsimisen jälkeen alkaa tuntua siltä, että vatsa ei Voltarenista tykkää. Nyt täytyy ainakin vähentää kahvia ja lisätä kaurapuuroa, ettei seurauksena ole vatsakatarria pahempaa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Tauolla

Niinhän siinä kävi, että loppujen lopuksi ”tyly” ortopedi käski juoksukieltoon ja tulehduslääkekuurille kahdeksi viikoksi, lisäksi magneettikuvaus. Polvessa on nyt epäily ristisidevauriosta, joka voi kuulemma syntyä terveelle kaksikymppiselle jo ihan siitä, että nostaa Hesarin lattialta…myönsin lääkärille olevani hiukan yli kaksikymmentä, johon hän totesi: niin valitettavasti olet! Niin tylyä! Innoissani menin sitten vielä kysymään, että saanko käyttää tämän kahden viikon aikana upouutta tasapainolautaani? Tylyttäjän vastaus: se on suorastaan vaarallinen väline ja aiheuttanut useita turhia nilkkavaurioita. No sain kuitenkin käyttöluvan, kunhan se ei satu ja olen äärimmäisen keskittynyt käytössä. Kun näin julkisesti toivoin tasapainolautaa, niin sainkin sellaisen äitienpäivälahjaksi ja testasin sitä heti sunnuntaina koko Sokkokokin ajan. Ihan miellyttävä.
Tänään Kunniakierros-tapahtuma Myrtsin kentällä rauhallisesti kävellen.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Onnea juoksijoille

Keskiviikon 40 min lenkin perusteella oli täysin selvää, että en pysty osallistumaan puolikkaalle. Polvi oikutteli taas ja lisäksi jalkaterän vaivakin tuntuu pikkuhiljaa pienessä määrin palaavan. Viisi kertaa olen juossut HCR:n, joten lauantaina oli hiukan outo olo olla katsojanroolissa. Keli muuttui lähtöpaukusta hyytävästä viimasta kertaheitolla aurinkoiseksi ja huomasin monen varautuneen turhan tukevalla vaatetuksella. Takkeja, pipoja ja hanskoja riisuttiin jo kilometrin kohdalla. Ilokseni katsoin tuloksista, että lenkitettäväni Vantaan Salamien maratonkoululaiset tekivät hienoja aikoja. Ei ollut epäilystäkään etteivätkö he olisi maaliin asti jaksaneet. Valokuvista näkyi vielä hymyileviä naamoja, joista paistoi onnistumisen ilo. Moni oli hienosti pystynyt kiristämään vielä tahtiakin toisella puolikkaalla. Onnittelut kaikille!

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Harkinta-aika

Tässä on testailtu jalan kuntoa ja tehty vakavamielistä harkintaa juostako vaiko eikö juosta? Ja torstain rivakkojen pitkien vetojen jälkeisen kivun jälkeen totesin, että parempi jättää HCR väliin! Tänä vuonna osallistun siis vain katsojana, mutta hommaa on siinäkin kun pitäisi ehtiä reilut kolmisenkymmentä tuttua juoksijaa bongata ja hurrata hyvään juoksufiilikseen.
Polvikipu tuntuu myös fillaroidessa, mutta ei niin pahasti, että jättäisin senkin nautinnon väliin. Tosijuoksijan ohjeet polven hoitoon on kylmä paikallishoito ja harjoittelu tasapainolaudalla…en ihan tiedä minkälainen se on mutta sellaisenhan voi toivoa äitienpäivälahjaksi!
Vappuvapaat vietettiin mökillä tehden pitkää päivää puutarhatöiden merkeissä. Puutarha-askareet tuntuu taas pitkän tauon jälkeen ihan joka puolella kehossa. Mutta siistiä tuli!