torstai 2. helmikuuta 2012

Kylmä

Tänään aamulla taivuin pakkasen edessä ja laitoin jo pitkät housujen alle. Se olikin ihan hyvä ratkaisu kun yksi junavuoro oli taasen peruttu välistä. Tällä viikolla maanantaina ja tiistaina pystyi vielä juoksemaan mukavasti normilenkit, mutta yli 20 pakkasta viiman kera ei tunnu enää oikein soveliaalta. Noin  15 pakkasasteeseen saakka olen saanut suojattua itseni riittävästi ja hengitys sujuu miellyttävästi ohuen huivin läpi. Jos lenkki matalalla sykkeellä kovassa pakkasessa kuitenkin tuntuu hengittelyn puitteissakin hyvältä, niin kannattaako se? Voiko keuhkot paleltua? Sairastumisen riski nousee, mutta onkohan tätä asiaa oikein tutkittu? Juostaanhan sitä arktisissa olosuhteissa maratonejakin! No pohjoisnapamaratoonarit on toki ihan omaa lajiansa, kuten esimerkiksi Jukka Viljanen http://www.sportman.fi/?page_id=10  Tällä hetkellähän Jukka juoksee viimeisiä etappejaan Saharassa hiukan lämpimämmissä olosuhteissa, projektina yksin Saharan halki 2000 km 35 päivässä… Palataanpa takaisin normaalin ihmisen arkeen eli kovalla pakkasella tavallisen lenkkeilijän on terveellisintä siirtyä korvaavien sisälajien ääreen.

ps. nyt on ilmoittautuminen Frankfurtin maratonille hoidettu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti