No en todellakaan ole jaksanut yhden yhtä kotijumppaa. Kepeillä könkkääminen on tehnyt työssäkäynnin todella raskaaksi. Työmatkaan menee nyt tuplasti enemmän aikaa, vaikka kävelyosuus asemalle ja asemalta on alle 800 m kummassakin päässä. Takatalvinen keli ei ole ainakaan nopeuttanut ulkonaliikkumista, kun välillä pitää pysähtyä ja tökätä piikit esiin ja välillä kääntää pois. Olen myös miettinyt, että Musiikkitalon puiston rampit on varmasti alunperinkin suunniteltu ainoastaan skeittaajille. Alusta on ollut talven aikanakin liukas (ilman keppejä, kumipohjakengillä), ja jos etenee kepeillä, jossa piikit esillä, ne jäävät ikävästi jumiin laattojen välisiin saumoihin tai sadevesiritilöihin. Lisähaasteen tuo huomattavan suuri vesikallistus rampin toiseen reunaan. Ja ei, en myöskään ehdi ylittää Mannerheimintietä vihreillä valoilla.
Jos nyt jotain positiivista tästä tilanteesta etsii, niin tässähän voi työajalla treenata itselleen Madonna-tyyliset käsivarret;). Könkkääminen, yhdellä jalalla hyppiminen ja kurkottelu on alkanut tuntumaan myös vatsalihaksissa, hyvähyvä. Lisäksi olen tutustunut ihan uusiin ihmisiin työpaikan hississä, sen verran laiska olen että nyt en viitsi käsivoimin sportata ruokalaan 8. kerrokseen rappusia pitkin.
Iloista pääsiäistä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti