Elämä normalisoituu

Ehkä pääsen sittenkin takaisin normaaliin juoksuun, siis itselleni normaaliin. Viime viikolla lisäsin niin juoksulenkin pituutta kuin lukumäärääkin. Prosentuaalisesti aivan liian suuri kertalisäys, mutta sallin itselleni henkilökohtaiset ihmiskokeet. Tällä erää pisimmän lenkin 7,5 km juoksin asfaltilla ja täräykset tuntui kieltämättä pahemmalta kuin hiekkatiellä. Eri lenkkialusta ja ympäristö tarjosi muutakin eli bongasin kymmenen rusakkoa yhden lenkin aikana! Kaksi ekaa ja kaksi vikaa saattoivat olla samat yksilöt en ihan havainnut kaikkia tuntomerkkejä illan hämärtäessä, mutta siis kevättä on todella ilmassa.

Viikon kolmas lenkki sujuikin vauhdin puolelta normaalisti, vaikkakin hieman enemmän piti edelleen puuskuttaa. Vaikka alussa tuntui, että lähtee ihan nollasta tai jopa miinuksen puolelta liikkeelle, niin yllättävän nopeasti on päässyt perustasolle takaisin. Kolmessa viikossa alun vaivalloinen vauhti on kiihtynyt noin 40 s/km vauhdikkaammaksi. Jännityksellä odotan mitkä on lonkan tuntemukset kun aloittaa pitkät lenkit.

Muut liikunnat viikolla pientä pyöräilyä, päivittäiset kuntoutusliikkeet ja venyttelyt. Vesijuoksukin oli mukavaa lähes viikon tauon jälkeen.  Huippuinnostuneena otin vastaan Länsiväyläjuoksun kutsun! Nyt vain pitää päättää matka 6 km vai 17,3 km? Kutonen kuulostaa vähän lyhyeltä ja pidempi vähän pitkältä, mutta onhan tässä vielä kuukausi aikaa kehittyä.