torstai 21. kesäkuuta 2012

Juhannusta odotellessa

Alkuviikon meinigit: maanantaina pisin lenkki sitten maaliskuun maratonin eli 8,47 km 5:34 min/km vauhdilla ja loppuun vielä loikkatömistelyt loivaan ylämäkeen. Verenluovutuksen jälkeinen rautavaje tuntuu jo korjautuneen normaalille tasolle kun noinkin ”kovaa” pääsi puuskuttamatta menemään ja tuntui ihan mukavalta.
Keskiviikkona taas mäessä kolme kertaa juosten ja kolme portaita. Mäkijuoksu ei tunnu enää kovin pahalta, joten pitää ehkä lisätä vauhtia siihenkin. Portaita olen mennyt nyt tyylillä kaksi askelmaa kerrallaan, joka tuntuu paremmin ylätakareidessä. Askelma kerrallaan taas jäytää mukavasti pohkeita. Portaissa oli porukkaa lähes ruuhkaksi asti kun nuoria jääkiekkoilijoita? rääkättiin tyylillä: tasajalkahypyin neljä askelmaa kerralla päätyen syvään kyykkyyn! Lisäksi mäellä oli joukkueellinen salibandy-naisia ja mäkipyöräilijöitä. Muutaman viimekerran aikana huipulla on treenattu myös jotakin itämaista lajia, jota en tunnistanut saatikka että osaisin lajinimen oikein kirjoittaa.

Juhannusaatto starttaa käyntiin Paloheinästä klo 9.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti